Yrttien ja kasvien testausta Mikkelissä

IMG_0086

Sain loistavan tilaisuuden mennä opettajani Mona Metherin ja Birgitta Partasen kanssa Mikkeliin 26.1.2015 testaamaan suomalaisia kasveja ja yrttejä. Birgitta oli varannut meille Helsingin yliopiston kehityskeittiön Mikkelistä. Mona ja Birgitta olivat jo aikaisemmin kesällä 2014 testanneet kasvien ja yrttien värjääviä ominaisuuksia. Olen aloittanut opinnot Fortbildningscentrum Prakticumin ekokampaaja täydennyskoulutuksessa syksyllä 2014. Tällä hetkellä työstämme kehitystyötä, joka on tavallaan kirjallinen päätös opintojen syventämiseen tai missä haluaa kehittyä lisää. Minulla oli alkuun hiukan päättämisongelmia ekokampaajan kehitystyön aiheesta. Halusin aiheen joka olisi inspiroiva ja jossa voisi testailla värejä jollain tavalla. Halusin, että työ ei olisi liian teoreettinen vaan pääsisin puuhailemaan aiheen parissa. Mona kysyi, kiinnostaisiko minua esimerkiksi tutkia suomalaisten yrttien ja kasvien käyttöä hiusten värjäämisessä. Muutaman päivän mietittyäni innostuin aiheesta täysin. Mikä olisikaan mahtavampaa, kuin ekokampaajat täällä Suomessa voisivat käyttää suomalaisia yrttejä ja kasveja hyödyksi kasvivärjäyksissä. Olisi ihanaa tarjota asiakkaille oman maan parhaita puolia ja käyttää läheltä tuotuja aineosia. Eikä niitä tarvitsisi tuoda kaukaa ulkomailta. Sillä hennaa eli Lawsonia Inermis, Cassia Obovata ns. väritöntä hennaa ja Indigo Tinctoria tuodaan Suomeen yleensä Aasiasta, Intiasta, Arabiasta ja Afrikasta.

Mona ja Birgitta olivat aikaisemmissa testeissä testanneet muun muassa salviaa, piparminttua, sitruunamelissaa, persiljaa, lepänkäpyä ja nokkosta. Mielestäni heidän testeissään tuli salviasta, sitruunamelissasta, piparmintusta ja lepänkävystä kauniita värejä. Nokkosesta tuli hiukan tummuutta.  Jos niihin saisi vielä pienesti punaista väriä, tulisikohan väreistä vähän syvempiä? Turve toi mielestäni useaan yrttiin ja kasviin yhdistettäessä tummuutta ja ehkä viileää (harmahtavaa) sävyä. Turve on pH:ltaan hapan.

Mikkelissä meillä taas oli käytössä nokkosta, sitruunamelissaa, salviaa, lepänkäpyjä ja turvetta. Lisäksi minua kiinnosti, miten yrtit vaikuttaisivat jos niihin lisäisi vähän punaista hennaa. Antaisiko se syvyyttä yrttien ominaisväreihin. Sitten ei muuta kuin työpaja alkakoon =)

Aloitimme yrtti- ja kasviliemien valmistuksilla. Mona mittasi kuiva-aineet purkkeihin, Birgitta huolehti pH mittauksista ja minä sekoitin hennan ja yrttien päälle liemen ja sujautin langan/ hiuksen testi suortuvaksi. Käytimme testeissä 2g punaista hennaa, 2g yrttejä ja 10 g omenaviinietikkaa. Myöhemmin lisäsimme vielä 4 g turvetta.

Hommat sujuivat hyvin, ehkä jopa liiankin hyvin, sillä jossain vaiheessa lepänkäpyliememme pääsi vähän kärähtämään. Kärähtäminen osoittautui lopulta iloiseksi yllätykseksi sillä pohjaan palanut lepänkäpyliemi antoi testilankaan hyvän värin. Keitimme kuitenkin uuden liemen kärähtäneen tilalle. Testi osoitti, että hennaväri oli aika hallitseva usean yrtin ja kasvin kanssa. Nokkonen, salvia ja sitruunamelissa tuovat itsellään väriä, mutta kun sitä yhdisti hennan kanssa, niiden ominaisuus oli aika olematon. Varmaan jos esim. nokkosta olisi enemmän suhteessa hennaan, voisi tulos olla erilainen, sillä nokkonen yksinään tuo tummuutta ja syvyyttä ja siinä on myös puretusainetta. Lepänkäpy osoittautui testissä ehkä toimivimmaksi. Se antoi kivaa tummuutta punaiseen ja turpeen kanssa se toi vielä enemmän tummuutta ja jopa ruskeampaa väriä esiin. Tämän testin seurauksena innostuin todella lepänkävyn ominaisuuksista. Olisi aivan mahtavaa jos jostain saisi lepänkäpyä tai muita yrttejä esim. jauheena, jolloin sitä voisi käyttää suoraan värin joukossa. Mutta tässä tullaan taas siihen, että käpyjen puhdistamisessa ja jauheen valmistuksessa törmätään kosmetiikkalainsäädäntöön. Mistä siis löydämme tuottajan, joka meille ekokampaajille näitä jauheita valmistaisi. Samoin nokkonen on hieno kasvi joka hoitaa hiusta monella tapaa ja tuo testien mukaan myös pientä syvyyttä värjäykseen. Lisäämämme turve on jo kosmeettinen tuote ja sitä voidaan käyttää ulkoisesti.

örtavkok

Kuvassa yrtti ja kasvi testin tulokset

  1. Lepänkäpy, B. Nokkonen, C. Salvia, D. Sitruunamelissa

Numerot 1-5 kertovat eri sekoituksista. Numero 6 on se kärähtäneessä lepänkäpyliemessä ollut lanka. Yleisesti yrttien lisääminen vaimensi hiukan hennan punaista väriä ja väreistä tuli kuultavampia. Sama oli turpeen lisäyksen kanssa, että se vaimensi punaista väriä, mutta lepänkäpy ja turve yhdessä toivat syvempää ja ruskeata vivahdetta. Omenaviinietikka syvensi punaista väriä hiukan.

Numerot 8-9 olivat valmiita ruskeita värejä Khadilta, vertaukseen.

Päivä oli kokonaisuutena mielenkiintoinen ja opettava. Testaukset varmana jatkuu kotona ihan kehitystyönkin tiimoilta, mutta uskon, että tämän päivän jälkeen ne olisivat jatkuneet joka tapauksessa. Toiveissa olisi, että kosmetiikkalain ja sen direktiivit täyttävä tekijä löytyisi joskus. Olisihan se hölmöä olla käyttämättä tällaisia aarteita mitä meillä täällä Suomessa on jo ihan itsellään.

Kiitoksia Monalle ja Birgitalle kivasta  päivästä =) Terveisin ekokampaajaopiskelija Heidi Pehkonen

mona